rotvalli.ninja

Jos haluamme estää tuhoisan ilmastonmuutoksen, meidän on tehtävä vähemmän töitä

Entä jos yksi ratkaisu ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi olisikin se, että me emme käyttäisi 40-tuntia viikosta nykyisen tuotantotason ylläpitämiseen?

Näin esittää tuore julkaisu The Ecological Limits of Work. Sen on julkaissut itsenäinen think tank Autonomy, joka käsittelee tutkimuksissaan työtä eri näkökulmista.

Kysymys työajan pituudesta on aina ollut poliittinen kysymys. Uusi tutkimus lähtee liikkeelle ajatuksesta, että kansainvälisen työväenliikkeen saavuttamat työaikalait eivät olleet riittäviä, ja tämä on yhdessä teknologisen kehityksen kanssa johtanut ylituotantoon, joka puolestaan mahdollistaa nykyaikaisen massakulutuskulttuurin.

Tutkimuksessa on tarkasteltu työaikojen ja kasvihuonekaasupäästöjen välisiä yhteyksiä.

Aineistona on käytetty OECD:n dataa ja sen pohjalta on laskettu, kuinka paljon työaikaa pitäisi laskea, että kasvihuonepäästöt tippuisivat kestävälle tasolle.

Kuvassa sinisellä keskimääräinen viikkotyöaika ja turkoosilla tutkimuksessa saatu tulos kasvihuonepäästöjen kannalta kestävästä viikkotyöajasta

On huomionarvoista, että Ruotsin kohdalla tavoitetyöaika on kaksi kertaa pidempi kuin OECD-maiden keskiarvo. Tämä johtuu nurinkurisesti siitä, että Ruotsin tuotanto synnyttää vähemmän hiilidioksidipäästöjä.

Toisin sanottuna: mitä vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä tuotannosta syntyy, sitä enemmän viikkotyötunteja voi tämän laskelman perusteella tehdä.

Vaikka kyseessä on toki karkea laskelma, se mielenkiintoisia jatkokysymyksiä ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun kannalta. Onko meidän todella kannattavaa tehdä 40 tuntista työviikkoa?

Työajan vähentämisestä voisi olla potentiaalisesti myös muita hyötyjä, kuten vähentynyt työttömyys, lisääntynyt vapaa-aika ja hyvinvointi sekä hoiva- ja kotityön tasa-arvoisempi jakautuminen.

%d bloggaajaa tykkää tästä: